Vastaanotto p. (02) 628 5300
Tänä syksynä Vain Elämää -ohjelmassa loistaneen Ellinooran kaksi juhlakeikkaaTavastialla myytiin hetkessä loppuun. Yli puolitoista vuotta keikkataukoa pitäneen artistin30-vuotissyntymäpäivältä alkava Ellinoora 30 -kiertue pitää sisällään kymmeniä keikkojaympäri Suomen. Liput ovat nyt myynnissä, lisätietoja täältä.– Tervetuloa Ellinoora 30 -kiertueelle! Syntymäpäiväviikonlopun Tavastian keikkojen liputmenivät hetkessä, joten tuntuu hienolta ilmoittaa: jatkamme juhlia koko kevään ympäriSuomen, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan. Ellinoora 30 -livekokemuksessayhdistyvät greatest hits, visuaalinen tarinankerronta, uusimmat Vain elämää -versiot jalauluja kolmelta albumilta. Lisäksi Ellinoora 30 -keikan aikana on ainutkertainenmahdollisuus kuulla ensimmäistä kertaa livenä julkaisematonta materiaalia tulevaltaalbumilta. En malta odottaa että nähdään! Ellinoora hehkuttaa.Viime vuonna Ed Sheeranin kanssa duetoinut Ellinoora on mukana syksyn Vain Elämää –kaudella. Hänen Matkalla-versionsa nousikin Spotifyn neljänneksi soitetuimmaksikappaleeksi ja kasvoi valtavaksi TikTok-ilmiöksi. Ohjelman myötä Ellinoora aloitti uudenaikakauden, joka tulee jatkumaan ensi vuonna myös uusien omien julkaisujen muodossa.Ellinoora on neljällä Emma-palkinnolla palkittu artisti ja lauluntekijä. Hän on yhdistänytorgaanisen pop-musiikin, määrätietoisen oman tiensä kulkemisen ja suuren äänensäluoden niistä menestyksekkään uran. Nuoresta iästään huolimatta Ellinoora on julkaissutjo kolme menestysalbumia (Villi lapsi 2016, Vaaleanpunainen vallankumous 2019,Viimeinen romantikko 2021), joista kaksi ensimmäistä on striimannut tuplaplatinaa javiimeisin nousi listaykköseksi ja lähestyy platinarajaa. Ellinoora on valovoimainen javäkevä-ääninen live-esiintyjä, jonka konsertit saavat ihon kananlihalle ja suupielethymyyn. Hän on tuonut albumiensa visuaalisen maailman onnistuneesti festareidenpäälavoilta aina loppuunmyydyille klubeille asti.
Varattavissa ruokailupaketti ennen keikkaa suunniteltuun buffet-kattaukseen (kello 18:00-20:30).
Ruokailun lisäksi saatavilla majoituspaketti.
Majoitus- ja ruokailupaketit lippujen kera suoraan Virkistyshotellin myynnistä.
.
Ellinoora showtime n. 21:30
Liput alk. 32€
Yksittäiset liput myynnissä Ticketmasterilla.
Saatavilla myös liput ruokailu ja/tai majoituspaketin kera.
Keikkapaketit varattavissa suoraan Virkistyshotellilta:
myynti@virkistyshotelli.fi / p. 02 628 5300
Tarjolla 18:00-20:30
Julkaistaan myöhemmin
Hinta 40,00/hlö